Kävin ravintola/kahvila Villipuutarhassa.
Palvelu oli odotettavasti melko nopeaa ottaen huomioon, että tilaa oli meidän perheen lisäksi vain kolme pöytää, ja tarjoilija oli perus ystävällinen.
Villipuutarhassa kävin aamupala-brunssilla. Tarjolla oli leipä kori, johon kuuluivat niin vaaleat, kuin tummatkin leivät ja croissantit, monipuolinen salaatti, ja jälki ruoaksi mustikkasmoothie, joka oli itse tehtyä.
Kahvila muistutti sanan mukaisesti Villipuutarhaa vihreine köynnöksineen ja puutarhan koriste-esineineen. Villipuutarha oli sisustettu aika täyteen kaiken näköistä pikku tavaraa, ja siellä myös myytiin kaikenlaista pienkoriste-esineitä.
Lapsille kahvila ei ole ehkä sopivin mahdollinen, koska sen sisustus on melko ahdasta, ja herkästi rikkoutuvaa.
Leikkipaikkaa lapsille ei ole.
WC oli siisti, hämärä, ja viehätti minun silmääni.
Pisteet:
Ruoka 2,25
Palvelu 1,75
Sisustus 1,25
yhteensä 5,25 pistettä
Olen 12- vuotias tyttö ja teen tänne ruoka-arvosteluja ravintoloista. Arvostelen ravintoloita ruoan, sisustuksen ja palvelun perusteella.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Ribe/Tallinna/Vanha kaupunki
Tämän arvosteluni teen ravintola Ribestä. Ribe on tunnelmallinen, hienostunut ja samalla moderni ravintola ja palvelu oli ystävällistä. Ruoka maistui herkulliselta, ja oikean makuiselta ja hinnat olivat edulliset laatuun nähden.
WC:t olivat hienot ja yksityiskohtaiset.
Lapsille oli viihdykkeeksi piirrustustauluja.
Tällä kertaa söin kanacaesar-salaattia pääruokana.
Ravintola sopii hyvin lapsiperheille. Tarjoilijat ovat ystävällisiä lapsia kohtaan.
Pisteet:
Ruoka 3/3
Palvelu 1,75/2
Sisustus 2/2
yhteensä 6,75/7 pistettä
torstai 8. huhtikuuta 2010
Egoist/Tallinna/Viro
Nyt teen arvostelun ravintola Egoistista. Egoist tuo tuulahduksen menneestä maailmasta. Tunnelma on kattokruunuineen ja koriste-esineineen hienostunut ja jäykkä. Tarjoilija ei erityisesti ilahtunut nähdessään viisihenkisen lapsiperheen. Ravintolaan ei päässyt sisään yksinkertaisesti ovea avaamalla vaan piti soittaa ovikelloa. Ruokalista ei ollut kovin monipuolinen, eikä se soveltunut paljoakaan lapsille. Listalla oli vähän turhan hienostunutta ruokaa, kuten turskaa, peltopyytä jne.
Ruokana söin turskaa ja kasviksista tehtyjä nuudeleita. Jälkiruoaksi söin créme brûleén. Annos oli hienosti aseteltu.
Lapsia ei oltu huomioitu ruokalistassa, sisustuksessa tai palvelussa mitenkään erityisellä tavalla
Pisteet:
Ruoka 1,5/3 (sopiva koko, ja asettelu)
Palvelu 0,75/2 (palvelu oli innotonta, mutta nopeaa, koska ravintolassa oli vain toinen seurue meidän lisäksi)
Sisustus 1,25/2 (lapsien viihtyvyys oli melko huono)
yhteensä 3,5/7 pistettä

maanantai 29. maaliskuuta 2010
Ravintola kalakeidas, Kelohissi, Rukankylä
Toisen Rukan arvosteluista teen ravintola Kalakeitaasta. Kalakeitaassa on tunnelmallinen ja ystävällinen ilmapiiri ja tarjoilijat ovat ystävällisiä ja sosiaalisia.
Söin Kalakeitaassa kermaista lohikeittoa ja ruisleipiä. Lohikeitto oli parasta koskaan maistamaani kalakeittoa ja siinä oli tarpeeksi lohta, joskus lohikeitoissa on ollut vaan perunaa ja lohi puuttunut kokonaan. Ruisleivät olivat pehmeitä ja voisia, varmasti maailman parhaimpia ruisleipiä. Vaikka annos näytti pieneltä, se sai mahani täyteen.
Palvelu oli Kalakeitaassa ystävällistä ja tarjoilijoilla riitti aikaa jutella asiakkaiden kanssa.
Sisustus oli kala-aiheista ja seiniä koristivat täytetyt eläimet ja kalaverkot. Ravintola oli ulkoa katsottuna kodan mallinen ja näytti pieneltä, mutta sisälle astuessa ravintola olikin suurempi.
Pisteet:
Ruoka 3/3 p.
Palvelu 2/2 p.
Sisustus 1,5/2 p.
Yhteensä 6,5/7 p.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Ravintola Tammi /Tammisto, Vantaa
Aloitan arvosteluni meidän ihanasta kantapaikastamme ravintola Tammesta. Tammessa on mukava, iloinen ja ystävällinen palvelu, hyvää ruokaa ja mukava ilmapiiri.
Söin tällä kertaa grillattua kanaa ja juustoperunoita. Annoksen koko on aina riittävän suuri, että nälkä lähtee varmasti, myös lasten annoksissa. Ruoan asetteluun on kiinnitetty huomiota ja annokset näyttävät houkuttelevilta. Kana oli mehukasta ja sopivasti maustettua. Juustoperunoissa oli minun makuuni hiukan liikaa juustoa, mutta en olekaan suuri juuston ystävä.
Palvelu toimi yllättävän nopeasti vaikka ravintola oli ihan täynnä. Tarjoilija löytää aina aikaa hetken juttelulle ja ottaa lapset erikseen huomioon.
Sisustus on viihtyisä, toimiva ja ravintola on aina siisti. Erityistä leikkipaikkaa lapsille ei ole.
Suosittelen ravintolaa lämpimästi lapsiperheille, koska lapsetkin toivotetaan ystävällisesti tervetulleiksi, vaikka erityistä leikkipaikkaa ei olekaan.
Pisteet:
Ruoka 2,5/3
Palvelu 2/2
Sisustus 1,5/2
yhteensä 6/7 pistettä
Laitan tähän alle vielä arvosteluperusteet:
- Ruoka max 3 p.
• Sopiva koko 0,5 p.
• Ruokalistan soveltuvuus lapsille max 0,5 p.
• Ruoan asettelu max 0,5 p.
• Maku max 1,5 p.
- Palvelu max 2 p.
• Lapsiystävällinen henkilökunta max 0,5 p.
• Nopeus max 1 p.
• "Extrapalvelu" (erityisen ystävällinen, tavallista parempi palvelu tms.) max 0,5 p.
- Sisustus max 2 p.
• Viihtyvyys max 0,5 p.
• Lasten viihtyvyys max 0,5 p.
• WC:t max 0,5
• Sisustuksen toimivuus max 0,5 p.

Ravintola Piste/Rukankylä
Rukalla lomalla ollessani kävin monessa eri ravintolassa. Ensimmäisenä teen arvostelun ravintola Pisteestä.
Söin Pisteessä lohta ja perunamuusia. Lohi oli todella hyvää ja maukasta ja se oli hyvin maustettu. Perunamuussi ei ollut liian vetistä ja minun makuni mukaan se oli juuri oikean makuinen. Annos oli sopivan kokoinen. Lapsille ei omaa ruokalistaa ollut, mutta listalla oli monia ruokia, mitä moni lapsi mielellään ottaisi ja annoksista sai puolikkaat. Annos oli kauniisti aseteltu.
Palvelu oli Pisteessä ystävällistä ja avuliasta. Tarjoilu oli melko nopeaa.
Piste on tunnelmallinen, siisti ja puoleensavetävä. Kiinnitin erityisesti huomiota yksityiskohtaisiin valaisimiin, jossa oli kuvia lappilaisista asioista mm. poroja. Valaistus oli himmeä, mutta siitä tuli vain lisää tunnelmaa. Lapsille oli oma leikkipaikka, vaikka se oli hieman sotkuinen. WC:t olivat ehkä vähäsen ahtaita.
Tämäkin ravintola sopii lapsiperheille melko hyvin :)
Pisteet:
Ruoka 3/3p.
Palvelu 1,75/2 p.
Sisustus 1,5/2 p.
Yhteensä 6,25/7 p.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)